Jestas! Siistein synttäripäivä ikinä!Eilen maaginen super-GPS ohjasi Daren ja Mirin suoraa Helzin kämpän oven taa Lily Streetille. Roudasin rinkkani autoon, ja ohjelmoimme GPSiin uuden kohteen: Penwyllt, kylänen keskellä Etelä-Walesin maaseutua. Miri ajoi, ja vallan hyvin vasemmanpuoleisuudesta huolimatta. Pian maisema muuttui ihanan kumpuilevaksi, talot harvenivat, ja joka paikka oli täynnä lampaita. Lopulta, vain kerran harhaan ajettuamme, löysimme louhoksen ohi vievän, hyvin möykkyisen ja kuoppaisen soratien päästä South Wales Caving Clubin majan.
SWCC:n majalla on oikeasti kuvattu yksi Torchwoodin jakso, ja ensivaikutelma olikin lähinnä "Apua! Ihmissyöjäkyläläisiä!" Paikka kuitenkin osoittautui oikein kotoisaksi ja mainioksi - erittäin hyvin varusteltu keittiö, oikeasti hyvät suihkut, ja luolakirjasto ja seinät täynnä luolakuvia. Paikalla oli myös avuliaita kerholaisia, jotka esittelivät paikkoja. Saatuamme opastuksen majan sisällöstä ja käväistyämme läheisillä kukkuloilla ihailemassa uskomattomia maisemia (ja karttelemassa lampaita) suuntasimme 24h aukiolevaan hyper-Tescoon shoppaamaan. Ostimmekin kaupan tyhjäksi. Ehkä sillä elää pitkän viikonlopun.
Paikalliskontaktimme olivat kertoneet menevänsä pubiin. Päätimme, että olemme itse turhan väsyneitä, ajelimme klubille - ja havaitsimme paikan tyhjäksi ja lukituksi. Meillä ei tietenkään ollut avaimia, joten oli pakko sitten kuitenkin käväistä pubissa. Hyvä, että näin kävi. Paikka oli ihan hillitön, pieni takahuoneen oloinen tila, jossa olimme tasan me, kontaktimme Ian ja Miretta, sekä paikan omistaja, ihan mahtava paikallinen ukkeli, joka puhui mainiota murretta ja oli muutenkin suuri persoonallisuus. Jokseenkin hupaisaa, että viikon maassaolon jälkeen vasta nyt tuli todella otettua kontaktia paikallisiin, mutta kyllä oli hilpeää. Loistavaa jutunkerrontaa ja kotoisaa, ja talo tarjosi chipsit. Nukkumaan menimme kohtuuaikaisin.
Tänään olin kuvitellut nukkuvani myöhään, mutta heräsinkin jo kahdeksan maissa. Väsäilimme Daren kanssa aamupalan ja kävimme herättämässä Mirin munilla ja pekonilla. Kahvin äärellä neuvottelimme Ianin kanssa päivän aikataulusta, ja loppujen lopuksi päätimme mennä luolaan aamupäivällä, tekemään "helpohkon aloittelijareissun". Siispä varustauduimme (minä osittain lainavermein), marssimme ylös viereisen mäen rinnettä, ja lukitusta luukusta kallion sisään, Ogof Ffynnon Ddu II:een yläsisäänkäynnin läpi.Kuten kaikki tietänevät, Suomessa ei ole kunnon luolia. Parikymmentä metriä on iso luola. OFD:n tunnettu laajuus on noin 50 kilometriä, ja tutkimattomia alueita riittää. Jo ensimmäiset väylät (passages) olivat niin jättiläismäisiä, että aluksi ei meinannut ollenkaan uskoa olevansa luolassa, saati sitten käsittää näkemäänsä todeksi. Tiemme vei halki muun muassa sen nimisten tunnelien kuin Gnome Passage, Selenite Passage ja Edward's Shortcut. Näimme aivan käsittämättömiä luolakoristuksia, stalagmiittejä, stalaktiittejä, pillejä (straw), flowstonea, heliktiittejä ja vaikka mitä, mistä suurin osa oli aivan täysin alienin näköistä tavaraa.
Helpohkojen kävelyosuuksien lisäksi pääsimme tekemään sporttisempiakin juttuja, kaikenlaista, mitä ei koskaan aiemmin ole tullut kokeiltua, ja joitain todella pelottavia asioita. Ahtautumista ja ryömimistä oli oikeastaan aika vähän, ja se oli mukavaa ja helppoa, jos ei laske mukaan Greasy Tubea, pätkää, jossa laskeuduttiin alas äärettömän liukasta kiveä, jossa ei ollut niin minkäänlaisia otteita eikä juuri lainkaan kitkaa (nimi on todella kuvaava). Sen sijaan jännitystä riitti vaikka muille jakaa traverseissa eli poikkikuluissa, joilla ylitettiin muutama hyvinkin syvä kuilu reunaman listoilla kävellen. Yksi niistä oli oikeasti hyvinkin parikymmentä metriä syvä - kuljimme myöhemmin sen alapuolelta. Tosi hurjaksi touhun teki se, että meillä ei ollut varmistusta, ei niin minkäänlaista. Harha-askel olisi oikeasti voinut johtaa melkoiseen pudotukseen. Onneksi suurin osa tekemistämme poikkareista oli matalampien kolojen yli, tai sitten vain veden yläpuolella, jotteivät jalat kastuisi, luolassa kun siis oli myös vauhdikkaasti virtaava joki, tai näkemissämme kohdissa ehkä ennemminkin puro.
Kun aikamme kierreltyämme nousimme saman sisäänkäynnin kautta kylmään, sateiseen ja tuuliseen ulkoilmaan, olo oli typertynyt, eikä vain siksi, että oli väsy ja nälkä. Oikeasti, aivan tajutonta, ihan järjettömän siistiä, ehkä hienointa, mitä olen ikinä tehnyt. Osaavan oppaan kanssa kiertely oli myös oikein hyvä tapa aloittaa tämmöisiin oikeisiin luoliin tutustuminen. Ian oli kiertänyt saman reitin noviisien kanssa lukemattomia kertoja, ja osasi neuvoa jokaisen askelman, ja kertoa paljon kaikesta näkemästämme.
Luolan jälkeen oli nälkä, joten väsäsimme jotain pastamössöä. Suurimman osan loppuillasta kulutimme vain ajellen ja katsellen ympäristöämme. Käväisimme itse asiassa Breconin toisella puolen, jossain Llangorsessa, ja sieltä Tescon kautta kämpille. Näimme hienoa nummimaisemaa, söpöjä, mutta toisaalta myös aavemaisen autioita pikkukyliä, hassuja varoituskylttejä (varokaa ratsastajia / peuroja / lampaita / lehmiä / vanhuksia / lapsipartioita) sekä tietenkin hirveän määrän valkoisia ja pari mustaa lammasta.
Kun palasimme SWCC:lle, piha oli täynnä oransseja telttoja (kuulemma armeijaa, vaikka tyyppien käytös ei kyllä ollut järin sotilaallista), ja autoja, ja majassa paljon setiä. Pääsiäisviikonloppu on selvästikin myös täkäläisille luolailijoille puuhakasta aikaa. Emme kuitenkaan jääneet sosialisoimaan, vaan iltapalan ja synttärikakun ja -siiderin jälkeen vetäydyimme nukkumaan.
No comments:
Post a Comment